No joka tapauksessa, se on se ensimmäinen askel. Vähän jo jännittää ja mietin etukäteen, että miten se keskustelu oikein etenee, mitä ihmettä sanon ja mitä sitten tapahtuu. Oon töissä just sillon kun sen pitäisi soittaa, joten toivottavasti nyt ehdin (ja kuulen kun soi) edes vastata siihen puhelimeen.
Oon taas löytänyt - ihan vaan ilmojen ollessa ei-niin-kylmiä - juoksemisen. Tai no omalla kohdalla se tarkoittaa juoksemista, hölkkäämistä, kävelyä eli tietenkin niiden mixausta ja outoa hyppelyä. Se tunne, kun tietää että kotiin on vielä matkaa, eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin laittaa jalkaa toisen eteen... Sillä hetkellä se on haaste, ja kotiinpääsy on palkinto. Kun aukasee kotioven voi olla tyytyväinen, että tuli lähdettyä. Aivan sama vaikka vedän naama punaisena ja lasit huurussa menemään, se fiilis voittaa kaikki pinnalliset jutut. En välitä sillon yhtään mistään. Elän tasan tarkkaan siinä hetkessä enkä oikeestaan edes ajattele mitään. Musiikki pauhaa korvissa ja tie jatkuu vaikka loputtomiin asti edessä päin. Ne tunteet on hyviä, ellei ihan mahtavia. Joskus toivoisi että ne kestäis vaikka kuinka monta tuntia, mutta pakko sitten myöntää että ei mun jalat ihan kaikkea kestä... Ja muutenkin. Ehkä on parempi pitää tääkin juttu ''terveen'' rajoissa eikä (ainakaan joka kerta) vetää mitään hillittömiä övereitä.
Oon aika usein miettiny elämää, ja viimeks tänään se taas käväisi ajatuksissa. Filosofian tehtävässä mietittiin, mitä onnelliseen elämään vaaditaan. Monet ihmiset varmaan sanoo esimerkiksi, että ''kun minulla on oma talo, olen onnellinen''. Tai jotain vastaavaa. Onko kaikki muu sitten vaan jotain välivaihetta? No, oli miten oli, oon kuitenkin tullut siihen tulokseen, että ei se päämäärä oo tärkein. Kokonaisuus ratkaisee. Se matka, joka kuljetaan kohti päämäärää. Tietenkin jokaisella on niin erilaiset näkemykset ja toiveet, että ihan mielipideasiahan tää on.
Kaikki haaveet ja unelmathan tekee elämästä mielekästä. Eikä niiden aina tarvii olla edes toteutettavissa, mutta kuitenkin niistä voi aina haaveilla. Ei sitä koskaan tiedä miten elämä asiat järjestää. Tietty ihan fiksua tiedostaa tosiasiat, mutta ei mikään ilonpilaaja tarvitse olla. Haaveita... niitä on paljon. Ittelläni suurin osa on varmaankin aika normaaleja, joita joka toisella on. Mutta ne on kuitenkin tärkeitä. Jotkut on tosi tärkeitä. Ja onneksi melkeen kaikkeen voi itse vaikuttaa, ainakin vähän. Joskus se vähänkin on ihan tarpeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti